Parhaat suomalaiset kouluratsastajat

Kouluratsastus on laji, jossa nähdään usein keski-ikäisiä ratsastajia olympialaisia myöten. Kaikki varmasti tuntevat legendaarisen olympiaratsastaja Kyra Kyrklundin sekä TV:stäkin tutun Marco Björnsin. Nykyään nämä suomalaisen kouluratsastuksen taiturit vaikuttavat enemmän valmennuspuolella jättäen kilpailuareenat nuoremmille lupauksille. Tällä hetkellä kansainvälisissä arvokisoissa katse kannattaa suunnata nuoremman sukupolven suomalaisratsastajiin.

Terhi Stegars

horse_111812843Tämän hetken mahdollisesti paras suomalainen kouluratsastaja on Terhi Stegars. Mustalla trakehneori Axis TSF:lla kilpaileva Stegars on edustanut Suomea useissa kansainvälisissä arvokilpailuissa euroopan-, pohjoismaiden- ja maailmanmestaruustasoilla. Olympialaisissa Stegarsia ei ole vielä nähty, vaikka paikka vuoden 2016 Rion olympialaisiin oli vain muutaman pisteen päässä. Vuonna 1974 syntyneellä Stegarsilla on kuitenkin vielä vuosia aikaa nousta olympiaratsastajaksi. Ratsastaja asuu tällä hetkellä Luxemburgissa, missä hän työskentelee À bis Grand Prix-tallin pääratsuttajana ja toimitusjohtajana.

Emma Kanerva

Vasta 31-vuotiaalla Emma Kanervalla on vielä vuosikymmeniä edessä kouluratsastajan urallaan. Kanerva on alun perin kotoisin Hyvinkäältä ja hän on valmistunut hevosvalmentajaksi Ypäjän hevosopistolta vuonna 2006. Siitä lähtien Kanerva on asunut Saksassa, missä hän suoritti myös arvostetun ratsuttajatutkinnon olympiaratsastaja Hubertus Schmidtin opissa. Kanerva valmistui ratsuttajaksi vuonna 2009, jonka jälkeen hän on työskennellyt Schmidtin tallilla. Hän kilpailee kansainvälisellä tasolla hevosillaan Sini Solina ja Sini Soul, jotka omistaa Sinituote Oy. Sama yritys toimii myös Kanervan sponsorina. Kanerva edusti Suomea kouluratsastuksen Gran Prix Special -ohjelmassa Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 hevosella Sini Spirit.